sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Banaani-vadelma rahka

Ajattelin tehdä tänään jotain hyvää jälkiruokaa, kun olin laittanut meille ruoaksi hirvenlihaa perunamuusin kera. Rahka on aina ollut yksi suosikeistani sen helppotekoisuuden ja maun takia. Kaikkea tähän tarvittavia aineksia löytyi kotoa, ja tämä on nopea tehdä. Tarvitset vain:


-Sähkövatkaimen
-Kulhon
- 3 Banaania
- n. rasiallinen /150 g vadelmia (suosittelen ehdottomasti kotimaisia, jos teet ulkomaisista, muista esikeittää vadelmia kaksi minuuttia, jotta bakteerit kuolevat!)
-Vispikermaa 2dl
-maitorahkaa 250g /prk
-Sokeria maun mukaan
-Vaniliinisokeria maun mukaan (ei ole pakollista, minä vain tykkään että se tuo makua)


Ja ohje:

                                                   Banaani-vadelma rahka


- Kuori ja pilko banaanit pieniksi lohkoiksi. 

- Laita kulhoon vispikerma, ja sokeria. Vatkaa 2dl vispikermaa vatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi.      Älä vatkaa liikaa, muuten kermasta tulee voita. 

-Sekoita kerman ja sokerin joukkoon rahka. Minä sekoitan sen vatkaimella, mutta voi sekoittaa myös lusikalla, nuolijalla yms, kunhan rahka sekoittuu tasaisesti kerman joukkoon. 

-Lisää vadelmat ja banaanilohkot kulhoon ja sekoita lusikalla.

-Laita rahka kylmään, ja tarjoile vaikka kera kahvin, takuuvarma nautinto! :)


                                                            Maistuvia rahkahetkiä ;) !







maanantai 22. joulukuuta 2014

Tule joulu kultainen

Nyt alkaa olla se H-hetki käsillä. Aatto on huomenna. Jantteri makaa omalla pedillään, ja minä juon aamukahvia. On mukavan hiljaista ja rauhallista. Joulu alkaa vallata mieltä, ja saa aikaan hymyn huulille. Joka vuosi joulu on erilainen omalla tavallaan, näin aikuisiällä. Muistelen joka joulu edellisiä vuosia, olinko töissä, jos olin, missä? olinko yhtä innoissani mitä nyt? mitä tein aatonaattona vuosi sitten? entäpä viisi vuotta sitten? On mukava muistella menneitä vuosia ja niiden jouluja. Pienenä tyttönä lahjat olivat tärkeitä, ja joulupukin tulo. Nyt ei tule joulupukkia, ja lahjat eivät ole minulle enään tärkeitä, vain se, että saa olla perheen kanssa, juoda glögiä ja viettää laatuaikaa. Myös se on muuttunut, että pienempänä oli mukava saada lahjoja. Nyt niitä on mukava antaa. Se , että saa jollekin antaa lahjan, edes pienen, tuntuu hyvältä. Siinä sitä on joulumieltä. Paljon on tuntunut viime aikoina myös siltä, että miksi joulun merkitys muuttuu kaupalliseksi? mistä se on peräisin? joulun todellinen merkitys jää usein varjoon, olisi jokaisen hyvä pysähtyä sitäkin miettimään. Toki tässä itsekkään olla mitään pulmusia, tykkään jouluvaloista, haalin joulukrääsää kotiini yhtä lailla niinkuin muutkin. Ehkä jonakin vuonna opin vähempään, sillä tulee se joulu vähemmälläkin :). 

Joulukuun aikana olen ollut upeassa konsertissa Marko Maunukselaa katsomassa. Siinä on todellakin upea ääni miehellä. Hänen musiikkinsa saa kyllä kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. Hänen upea kappaleensa jouluiltana on niin kaunis, sen sanoma, ja miten Marko sen esittää. Lisäksi ihastuin hänen esittämäänsä taivas sylissäni kappaleeseen. Katri Helena laulaa sen myös hyvin, mutta Markon versio oli myös erittäin upea.

Ihanaa on myös se, että pakkasmittari näyttää tällähetkellä -7.1 . Rakastan talvea, ja pakkasta. Ja olen kiitollinen että jouluksi satoi paksu kerros lunta. Se on joulumieltä ajatellen tärkeää. Aaton aattona perinteisiini kuuluu sytyttää lyhtyihin kynttilät, jotka palavat vielä aatonkin. On niin kaunista kun lyhdyt loistaa hämärässä. Lisäksi sisälle ostin alennuksesta punaisia isoja led kynttilöitä, jotka saavat palaa sisällä rauhassa vaikka koko joulun. Turvallista ja nätin näköistä. 

Otin äsken pakkasesta joululimpun sulamaan. Jännä miten nykyään olen oppinut ihan uusiin makuihin, niihin joita jopa ennen katsoin iljeten. Joululimppu oli yksi niistä. Puuroa en suostu edelleenkään syömään mistään hinnasta. En mitään puuroa. Kumma miten en vain pysty siihen. :D 
Pienenpänä en syönyt myöskään sinappia, mutta nyt sitä on mukava laittaa kinkun päälle mausteeksi. Samoin vihasin sienisalaattia, mutta nyt sitä oikein odottaa saavansa. 

Aaton ohjelma on hyvin perinteinen. Aamulla katsomme joulupukin kuumalinjaa, käymme hautausmaalla viemässä kynttilät, ja tulemme kotiin valmistautumaan perheen yhteiseen jouluateriaan. Sitä ennen käymme joulusaunassa. Ilta huipentuu glögilasien ääreen ja joulupakettien jakoon ja avaamiseen. Muistan kun pikkuveljeni oli vielä pieni, ja aatto kului mukavasti kasatessa legoja tai leikkiessä autoilla, mitä hän sai lahjaksi. Nykyään veljeni viihtyy pehmeidenkin pakettien luona, ja onkin kiitollinen niistä. Niin se joulu vain tulee tänäkin vuonna. 

Toivotan lukijoilleni ihanaa, lämmintä ja rauhallista joulua. Muistakaa levätä ja nauttia joulusta. Teille jotka olette töissä, toivon tsemppiä ja mukavaa joulua myös töiden parissa.  :)

Loppuun sopiikin muutama lempibiisini joulussa, jota kuuntelemalla voi hiljentyä jouluun.